tiistai 1. marraskuuta 2016

Syitä...

Mukavaa marraskuuta! =)

Aloin ensin kirjottamaan yhtä postausta, mutta siitä alkoi tulemaan niin pitkä, että päätin pilkkoa sen kahteen erilliseen postaukseen. Oon siis alottanut 4.10.2016 Joensuussa psykoterapian. Nyt mulla on takana 6 käyntiä siellä. Tässä postauksessa kerron miksi aloitin sen. Seuraavassa postauksessa kerron yleisesti psykoterapiasta, millainen prosessi oli siihen pääseminen ja muuta yleistä siitä. Tässä postauksessa siis syitä mitkä johtivat mut terapiaan. Tää on todella henkilökohtainen postaus, kerron avoimesti näistä syistä miksi menin terapiaan. Jos sulle tulee epämukava olo lukea tällaisia asioita, niin kannattaa lopettaa lukeminen NYT.

Ahdistuneisuus/pelkotilat
Tää tunne on tullut ehkä noin vuosi sitten, sillon autolla ajaminen pimeellä aiheutti tän reaktion. Sitten se levittyi myös valoisalla ajamiseen (pikateillä). Tuli sellanen olo että tää auto ei mahu tälle tielle. Kädet alko tärisemään ja pelotti tosi paljon. Varsinkin kun auto ajoi vastaan pimeällä tiellä, tuntui että en mahdu siihen ja että me törmätään. En silti koskaan luovuttanut, ajoin aina perille. No sitten kun tammikuun jälkeen meillä ei ollut enää autoa, tuli pimeän pelko. Jos yöllä menin vessaan, piti aina laittaa valot koska pelotti niin paljon. Sitten tuli korkean paikan kammo. Ja sitten särkänniemessä tuli ihan hirveä paniikkikohtaus että mitä jos nää suojajutut aukeaa ja mä tipun täältä. Nää pelkotilat ei sinänsä oo koskaan ollut samaan aikaan. Vaan tuntuu että toinen aina korvaa toisen. Pari viikkoa sitten sillat oli pahimpia. Kun tiesin että joudun menemään pyörällä sillan yli, tuli ihan hirvee pelko. Kun olin sillalla, tuli sellanen olo että kohta tipun tonne veteen. TIEDÄN että siinä ei oo mitään järkeä. Mutta kun se tieto ei auta. Se tunne vaan on niin ihmeellinen ja kun se tulee, alkaa vaan tärisemään ja pelkäämään. Silti koskaan en ole antanut sen estää mua menemästä sillan yli, tuli vaan mentyä extra nopeesti niin että pääsis mahdollisimman nopeesti sen sillan yli. Välillä tulee hirveä korkeanpaikankammo esim. kun yks päivä katottiin Frendejä ja ne oli lentokoneessa =O Tää tunne ei oo silti niin vahva että se ois koskaan vaikuttanut mun toimintaan. Tai en oo koskaan antanut sen vaikuttaa. Välillä se on vahvempana, välillä on helpompaa. Ja oon aika hyvä peittelemään sitä, että en oo mitenkään paniikissa olevan ihmisen oloinen. Se on vaan se oma tunne tuolla sisällä.

Masennus
Tää on mulle vaikea sana. Todella vaikea. Masennus on niiin, no kaikkea. Mä oon nähnyt mitä masennus voi pahimmillaan aiheuttaa. Ja oli todella vaikea myöntää että joo, tietyllä tavalla mäkin olen masentunut. Mutta mun masennus ei oo samanlaista. Ei oo kyse siitä että en jaksais nousta sängystä ylös. Vaan enemmänkin siitä, että mitä järkeä missään on. Niinkun kaiken kyseenalaistamista. Ei löydä mistään oikeen sellasta iloa. Tuntuu että toimii tosi automaattiohjauksella ja oon alkanut miettimään että kuka MÄ olen, mitä MÄ haluan, kenen mukaan MÄ oikein toimin. Elänkö sellaista elämää kun haluan? Olenko menossa sellaista kohti mitä mä haluan? Ei sellaista että haluaisin itselleni mitään pahaa, enemmänkin päin vastoin. Mutta ne keinot on hukassa, en enää muista kuka olen. En tiedä olenko koskaan tiennytkään sitä?


Hirveen kuulosta eks ookkin? Mutta se, että osaan näitä näin hyvin nimetä tähän, kertoo siitä että oon tosi paljon jo tehnyt töitä itseni eteen ja itseni kanssa. Miksi uskallan kertoa nää täällä? Jotkut voi kauhistua miten avoimesti uskallan kertoa näistä asioista. Mutta en häpeä näitä yhtään, en siis tippaakaan. Eikä nää oo mitään salaisuuksia. Mua ei haittaa yhtään jos joku saa tietää näistä. Senkun tietää. Toivon että tää jopa auttaisi jotain lukijaa siellä tajuamaan, että jokaisella on jotain juttuja minkä kanssa painii. Mutta ne vaan kannattaa tiedostaa ja niille täytyy tehdä jotain!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! =)