lauantai 26. huhtikuuta 2014

Karambola (:

Eksoottiset hedelmät jatkuvat.. Tällä kertaa maistettiin karambolaa =D

Karambola (tähtihedelmä) on kotoisin Intiasta ja Malesiasta. Nykyään tätä pensasmaista puuta viljellään kaikkialla tropiikissa. Suomeen tätä tuodaan mm. Malesiasta, Israelista, Thaimaasta ja Brasiliasta.

Karambolapuulla on pitkulaiset, jopa puolimetriset lehdet ja vaaleanpunaiset kukat. Puu voi kasvaa viisimetriseksi ja siinä on oksia tiheässä. Se on varjokasvi joka viihtyy isompien puiden alla.


Karambola on vihertävän kellertävä, vaalea ja läpikuultava, jonka poikkileikkaus on tähtimäinen. Kypsänä se on kauniin kirkkaan keltainen ja sakaroiden kärjet ovat ruskeita. Mehukas hedelmä syödään kuorineen, myös siemenet voi syödä. Maku on raikkaan hapokas, mikä tulee hedelmässä olevasta oksaalihaposta, samasta siis jota on raparperissa.


Karambolan kaunis muoto on edukseen juomissa, salaateissa sekä ruokien koristeena. Karambolaa ei suositella lämpimiin ruokiin, sillä lämpimänä sen maku muuttuu parfymaattiseksi.

Karambolassa on paljon c-vitamiinia ja kuitua. Se säilytetään kypsänä viileassä +5 - +10 asteessa.

Meillä pääsi karambola ehkä vähän ylikypsäksi ennen kun syötiin, olin jo ihan unohtanut että meillä oli tää =O
Ihanan näkösiä!
Tää maku muistutti niin paljon jotain tuttua makua, mutta en saanut päähän mitä. Edellä sanotaan että maku muistuttaa raparperiä, ja Terokin sano sitä, mutta mun mielestä se oli joku muu =O Mutta silti tykkäsin tosi paljon. Ei ollu kirpee, vaan sellanen raikas maku, tosi hyvä! (:

Tossa vielä video jossa ohjeistetaan hyvin miten toi kannattaa leikata =) Vaikka kokki oonkin, en esim. tästä karambolasta tiennyt mitään, joten on ihan hyvä tietää että tekee sen varmasti oikein.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! =)